Tänään oli jälleen se aika vuodesta, jolloin vanhenin. Aamulla työpöydälläni odotti ruusukimppu ja kortti. Päivällä juhlimme työkavereiden kanssa. Illalla kotona perheen miehillä näytti olevan salaisuuksia ja pojan huoneesta välillä hiivittiin pois ja oltiin niin salaperäisen näköisiä. Lopulta tuli kutsu saapua kaffipöytään, jossa odotti prinsessakakku, itsetehty kortti ja lahja. Kaffittelun jälkeen ulko-ovi kävi ja sisälle tulivat vanhempani, joten ei kun uusi kahvikierros. Täytyy sanoa, että vaikka lahjamäärä ja vierasden lukumääräkin vähenee, niin juhlat vaan paranee.
Olen jälleen viettänyt elämäni parhaan syntymäpäivän!
Kiitos juhlan järjestäjille ja osallistujille!
Joululaskuri
perjantai 16. marraskuuta 2012
tiistai 13. marraskuuta 2012
Heikommasta aineksesta vielä
Kyllä heikommasta aineksesta nyt veistellään. Facebookissa on useampia kuvia, joissa joku jolla leikkaa on taas väläyttänyt. Tässä niistä muutama:
maanantai 12. marraskuuta 2012
Isänpäivää!
Isänpäivä on nyt sitten juhlittu ja kakut käyty syömässä useammassakin paikassa (mutta itsetehty oli mielestäni se paras). Oli ihana hipsutella aamulla pojan kanssa keittiöön kettämään kaffia ja kaivamaan kakku kaapista esiin. Pikaisten kahvien jälkeen vaatteet päälle ja kirkkoon kaikkien kansojen messuun. Virkistävän messun jälkeen saimme nauttia tansaanialaista lounasta ja päivän toiset kakkukaffit. Illalla juotiin vielä kahvia ja syötiin lisää kakkua.
Mutta hei!
Isät olette kakkunne ansainneet!
Mutta hei!
Isät olette kakkunne ansainneet!
Paljon onnea vielä kerran kaikille isille!
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Jouluevankeliumi netissä
Joulun valmistautumiseen seurakunnassa kuulluvat tietysti joulujuhlat ja Jouluevankeliumi. Yhteen joulujuhlaan mua pyydettiin katsomaan löytäisinkö netin kautta Jouluevankeliumia. Ja löytyihän niitä. Seuraavana joitakin, joihin kannattaa tutustua:
Niittykummun ala-asteen esitys vuodelta 1982
Lasse Heikkilän lauluun tehty Jouluevankeliumi
.
Siivikkalan koulun
Biblian mukaan
Mikko Heikka
Maria Guzenina
Ella Lahtinen
Hienoin kuvin
Ja paljon muita...
Niittykummun ala-asteen esitys vuodelta 1982
Lasse Heikkilän lauluun tehty Jouluevankeliumi
Siivikkalan koulun
Mikko Heikka
Maria Guzenina
Ella Lahtinen
Hienoin kuvin
Ja paljon muita...
lauantai 3. marraskuuta 2012
Hyvä Saul Schubak,
Ajattelin pyhittää tämän pyhäinpäivän kauniille ja haikeille ajatuksille. Mutta nyt tuntuu, että se on mahdotonta. En myöskään ole ajatellut puuttua politiikkaan, mutta nyt tuntuu että on pakko.
Olen lukenut sanomisistasi Etelä-Suomen sanomissa, Iltalehdessä sekä omalla Facebook-sivullasi. Olet ollut sitä mieltä, että lapsilisä tulisi lakkauttaa. Perustat mielipiteensi siihen, että taloustieteessä tulisi huomioida asioiden sivuvaikutuksia. Näinhän asiat ovat myös sosiaalityössä ja monessa muussakin asiassa. Tuskin taloustiede on ainoa, joka pyrkii ottamaan kaiken huomioon. Asia on vain niin, että kun aina kun mukana on eläviä ja ajattelevia ihmisiä, ei mikään mene koskaan niin kuin luullaan tai toivotaan. Ihmisten kanssa muuttuvia tekijöitä on liikaa, jotta voitaisiin väittää lapsilisien lakkauttamisen vaikuttavan näiden "heikompien aineksien" lasten hankkimiseen. Lapsilisää tuskin maksetaan kaikkialla maailmassa ja onko niissä syntyvyys laskenut ja harkitsevatko ihmiset tarkemmin lasten hankintaa? -Enpä usko. Luulen myös että ne ihmiset jotka hankkivat lapsia toivoen saavansa lapsilisiä on varmasti marginaalissa. Päihdevanhemmat tuskin harkitsevat, että nytpä laitetaan lapsi alulle, että saataisiin lapsilisiä, jotka sitten voin ryypätä tai poltella. Kun kaksi ihmistä harrastaa seksiä, niin sitä voi syntyä lapsia, se on niin yksin kertaista.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään. Olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoittat lapsen hyvällä elämällä? Unisef ja YK ovat määritelleet Lasten oikeuksia hyvinkin tarkkaan. Unisefin lasten oikeuksien määrittelyn periaatteen 6 mukaan lapsi tarvitsee rakkautta ja ymmärtämystä ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityista huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. Periaatteen mukaan toivotaan suurten perheiden lasten ylläpitoa valtiollisin avustuksin, sekä muulla avustustoiminnalla. Näissä julistuksissa määritellään lasten hyvää elämää monella muullakin tavalla. Kehottaisin sinua tutustumaan noihin kohtiin. Onhan niissä paljon luettavaa, mutta tuskin se on pahaksi. Lasten hyvä elämä koostuu niin kovin monista asioista, joista taloudellinen turvaaminen on vain yksi osa.
Koska me ihmiset olemme kaikki erilaisia, meillä on omat heikkoutemme ja vahvuutemme. Ajattelemme hyvin erilailla, olemme kasvaneet erilaisissa perheissä, olemme saaneet hyvin erilaiset lähtökohdat elämällemme. Kukaan meistä ei ole täysin samanlainen! Jatkuvasti meistä kaikki kantavat mukanaan sitä reppua, josta löytyy kaikki ne elämämme rakennuskivet, joista saamme voimaa ja ne jotka painavat repussa ja taakoittavat elämäämme. Tämä luo haasteita siitä, että ihmisiä on niin vaikea luokitella ja määritellä tuomitsemalla meidät kaikki johonkin ennalta päätettyyn lokeroon, josta paluuta ei ole. Näin tietysti tapahtuu hyvin paljon, mutta uskon siihen että jokainen voi halutessaan muuttua ja päästä eroon omasta "luokituksestaan".
On myös totta, että kaikista asioista, myös lapsilisistä on hyvä käydä rakentavaa keskustelua. En kuitenkaan itse usko, että lapsilisän pois jättäminen olisi ratkaiseva asia sille, että nämä toisen luokan kansalaiset jättäisivät lapsensa tekemättä. Mielestäni sterilisaatio olisi huomattavasti tehokkaampi pakkokeino. Tässähän ei olisi mitään uutta, sillä näihän on aikanaan toimittu ei toivottujen ihmisten kanssa, kuten vammaisten, mielisairaiden yms. suhteen, niistä voimme historian kirjoista lukea. Korostan nyt kuitenkin, ettei kenellekään jää väärää käsitystä mielipiteistäni: tietenkään EN kannata mitään pakkosterilisaatioita! Vaikka diakoniatyössä toisinaan surenkin joidenkin perheiden ja lasten puolesta, niin silti jokaisella on oikeus myös Elämään ja jos se vielä on hyvää elämää (mitä se hyvä elämä nyt sitten onkaan), niin aina parempi. Monelle köyhälle lapsilisät ovat erittäin tarpeellinen lisä elantoon. Sanoistasi saa sen kuvan, että kaikki köyhät ovat alkoholisteja ja narkkareita. Näin ei kuitenkaan ole! Useimmat ns. köyhät ovat aivan tavallisia ihmisiä, jotka elävät ihan tavallista elämää, mutta saavat vain vähemmän rahaa ja joutuvat käyttämään mielikuvitusta siihen, että selviytyisivät päivästä toiseen. Kaikilla ei ole rahaa tai edes haluja käyttää päihteitä.
Olen myös nähnyt perheitä, joissa vanhemmilla on hyvät ammatit ja työ. Joskus näissä perheissä vanhemmat ovat niin uraorientoituneita tai itseensä kääntyneitä, että lapsen huolenpito jää aikuisten omien valtapyrkimysten varjoon. Näissä "hyvissä" perheissä lasten ongelmat ja mielenterveydelliset vaikeudet saattavat muhia pitkäänkin, kunnes kupla puhkeaa. En usko, että voimme löytää yhtä syyllistä lasten ja nuorten pahoinvointiin. En myöskään usko, että ongelmat olisivat niin yksiselitteisiä, kuin että lapsilisät lakkauttamalla päideongelmaiset jättäisivät lapsensa hankkimatta. Uskon sen sijaan siihen, että riittävä varhainen tuki KAIKILLE avun tarvitsijoille voisi pitkässä juoksussa olla huomattavasti tehokkaampi varainsiirto, kuin ottamalla pois niiltä, joilla ei muutenkaan paljon ole.
Rukoilen sinulle Saul, sekä kaikille muillekin politiikassa oleville ja siellä päättäville terveyttä ja viisautta puuttua oikeisiin asioihin oikealla tavalla. Siunausta elämääsi!
Jaana
Erään seurakunnan diakoniatyöntekijä
Olen lukenut sanomisistasi Etelä-Suomen sanomissa, Iltalehdessä sekä omalla Facebook-sivullasi. Olet ollut sitä mieltä, että lapsilisä tulisi lakkauttaa. Perustat mielipiteensi siihen, että taloustieteessä tulisi huomioida asioiden sivuvaikutuksia. Näinhän asiat ovat myös sosiaalityössä ja monessa muussakin asiassa. Tuskin taloustiede on ainoa, joka pyrkii ottamaan kaiken huomioon. Asia on vain niin, että kun aina kun mukana on eläviä ja ajattelevia ihmisiä, ei mikään mene koskaan niin kuin luullaan tai toivotaan. Ihmisten kanssa muuttuvia tekijöitä on liikaa, jotta voitaisiin väittää lapsilisien lakkauttamisen vaikuttavan näiden "heikompien aineksien" lasten hankkimiseen. Lapsilisää tuskin maksetaan kaikkialla maailmassa ja onko niissä syntyvyys laskenut ja harkitsevatko ihmiset tarkemmin lasten hankintaa? -Enpä usko. Luulen myös että ne ihmiset jotka hankkivat lapsia toivoen saavansa lapsilisiä on varmasti marginaalissa. Päihdevanhemmat tuskin harkitsevat, että nytpä laitetaan lapsi alulle, että saataisiin lapsilisiä, jotka sitten voin ryypätä tai poltella. Kun kaksi ihmistä harrastaa seksiä, niin sitä voi syntyä lapsia, se on niin yksin kertaista.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään. Olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoittat lapsen hyvällä elämällä? Unisef ja YK ovat määritelleet Lasten oikeuksia hyvinkin tarkkaan. Unisefin lasten oikeuksien määrittelyn periaatteen 6 mukaan lapsi tarvitsee rakkautta ja ymmärtämystä ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityista huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. Periaatteen mukaan toivotaan suurten perheiden lasten ylläpitoa valtiollisin avustuksin, sekä muulla avustustoiminnalla. Näissä julistuksissa määritellään lasten hyvää elämää monella muullakin tavalla. Kehottaisin sinua tutustumaan noihin kohtiin. Onhan niissä paljon luettavaa, mutta tuskin se on pahaksi. Lasten hyvä elämä koostuu niin kovin monista asioista, joista taloudellinen turvaaminen on vain yksi osa.
Koska me ihmiset olemme kaikki erilaisia, meillä on omat heikkoutemme ja vahvuutemme. Ajattelemme hyvin erilailla, olemme kasvaneet erilaisissa perheissä, olemme saaneet hyvin erilaiset lähtökohdat elämällemme. Kukaan meistä ei ole täysin samanlainen! Jatkuvasti meistä kaikki kantavat mukanaan sitä reppua, josta löytyy kaikki ne elämämme rakennuskivet, joista saamme voimaa ja ne jotka painavat repussa ja taakoittavat elämäämme. Tämä luo haasteita siitä, että ihmisiä on niin vaikea luokitella ja määritellä tuomitsemalla meidät kaikki johonkin ennalta päätettyyn lokeroon, josta paluuta ei ole. Näin tietysti tapahtuu hyvin paljon, mutta uskon siihen että jokainen voi halutessaan muuttua ja päästä eroon omasta "luokituksestaan".
On myös totta, että kaikista asioista, myös lapsilisistä on hyvä käydä rakentavaa keskustelua. En kuitenkaan itse usko, että lapsilisän pois jättäminen olisi ratkaiseva asia sille, että nämä toisen luokan kansalaiset jättäisivät lapsensa tekemättä. Mielestäni sterilisaatio olisi huomattavasti tehokkaampi pakkokeino. Tässähän ei olisi mitään uutta, sillä näihän on aikanaan toimittu ei toivottujen ihmisten kanssa, kuten vammaisten, mielisairaiden yms. suhteen, niistä voimme historian kirjoista lukea. Korostan nyt kuitenkin, ettei kenellekään jää väärää käsitystä mielipiteistäni: tietenkään EN kannata mitään pakkosterilisaatioita! Vaikka diakoniatyössä toisinaan surenkin joidenkin perheiden ja lasten puolesta, niin silti jokaisella on oikeus myös Elämään ja jos se vielä on hyvää elämää (mitä se hyvä elämä nyt sitten onkaan), niin aina parempi. Monelle köyhälle lapsilisät ovat erittäin tarpeellinen lisä elantoon. Sanoistasi saa sen kuvan, että kaikki köyhät ovat alkoholisteja ja narkkareita. Näin ei kuitenkaan ole! Useimmat ns. köyhät ovat aivan tavallisia ihmisiä, jotka elävät ihan tavallista elämää, mutta saavat vain vähemmän rahaa ja joutuvat käyttämään mielikuvitusta siihen, että selviytyisivät päivästä toiseen. Kaikilla ei ole rahaa tai edes haluja käyttää päihteitä.
Olen myös nähnyt perheitä, joissa vanhemmilla on hyvät ammatit ja työ. Joskus näissä perheissä vanhemmat ovat niin uraorientoituneita tai itseensä kääntyneitä, että lapsen huolenpito jää aikuisten omien valtapyrkimysten varjoon. Näissä "hyvissä" perheissä lasten ongelmat ja mielenterveydelliset vaikeudet saattavat muhia pitkäänkin, kunnes kupla puhkeaa. En usko, että voimme löytää yhtä syyllistä lasten ja nuorten pahoinvointiin. En myöskään usko, että ongelmat olisivat niin yksiselitteisiä, kuin että lapsilisät lakkauttamalla päideongelmaiset jättäisivät lapsensa hankkimatta. Uskon sen sijaan siihen, että riittävä varhainen tuki KAIKILLE avun tarvitsijoille voisi pitkässä juoksussa olla huomattavasti tehokkaampi varainsiirto, kuin ottamalla pois niiltä, joilla ei muutenkaan paljon ole.
Rukoilen sinulle Saul, sekä kaikille muillekin politiikassa oleville ja siellä päättäville terveyttä ja viisautta puuttua oikeisiin asioihin oikealla tavalla. Siunausta elämääsi!
Jaana
Erään seurakunnan diakoniatyöntekijä
perjantai 2. marraskuuta 2012
Karkki vai kepponen?
Taas on se aika vuodesta, jolloin jälleen kerran joudun miettimään oman vakaamukseni perusteita ja kuinka tärkeitä ne ovat verrattuna kaikkeen muuhun maailmaan.
Facebookiin oli jälleen tullut yksi niistä ryhmistä, jossa julistetaan Pyhäinpäivän viettoa Halloweenin sijaan. Henkisesti päätin liittyä tapahtumaan. Tapahtuman kutsu sivulla sanotaan: "Emme ota kantaa muiden tapaan viettää Pyhäinpäivää. Me muistelemme pois nukkuneita rakkaitamme ja ehkä käymme haudalla viemässä kynttilän." Näinhän meillä Suomessa kristikansa on jo vuosia toiminut.
Toisaalta sitten alaa valtaa kurpitsapäät, kummitukset, luurangot, vampyyrit yms. Enkä tiedä pystyykö tapahtumakehitystä muuttamaan tältä osin lainkaan. Meidänkin perhe, joka on tähän asti taistellut vastaan, koversi muutama viikko sitten sellaisesta oranssista kurpitsasta kauhukuvan, jonka sisään sitten pääsi ulkotuli. Jos nyt itseäni ja perhettäni hieman puolustan ja siirrän syyn pois itsestäni, niin totean toimineeni näin koska lapseni halusi. Tosiasiassa siinä kävi niin, että synttäreille halusin kokeilla kurpitsakakkua ja sitä varten sitten piti ostaa kurpitsa. Eskarilaisemme oli ihan innoissaan, että kuoresta täytyy tehdä sellainen hirvitys. Ja olimmehan itsekin uteliaita, että miten sellaisen tekeminen onnistuu ja miltä se sitten näyttää. Näin mieheni tyhjensi kurpitsan ja muotoili sille hirvitykselle kaamean ilmeen. Hauskaa koko perheen leikkiä ja yhdessä ihmettelyähän se oli.
Seuraavaksi sitten kotikadullemme alkoi ilmestyä koululla pidettävästä Halloween-juhlasta ilmoituksia. Ilmoituksissa luvataan parhaalle pukeutujalle palkinto. Näitä piti sitten pojallemme lukea ja hän olisi kovasti juhliin halunnut, etenkin kun siellä olivat monet kaveritkin. Miten pitkään voi olla krisittynä perheenä irallaan tästä? Itselleni ei tuota vaikeuksia sanoa pojalle, että meidän perhe ei kristittynä tähän ota osaa, emmekä me suomalaisina koe tarvetta juhlistaa koko juhlaa, kun se ei sellaisenaan meidän juhlaperinteeseen kuulu (vielä). Ongelmaksi sen sijaan koen sen, että poikani jolle on vähän vaikeaa toimia oikein näissä sosiaalisissa tilanteissa, tarvitsisi kovasti tukea ja harjoitusta. Tämän kaltainen juhlahan olisi loistavaa treenausta sosiaalisissa suhteissa ja tilanteissa. Tänä vuonna päivä oli kuitenkin perheellemme mahdollisimman huono, joten jäimme siitä aikataulullisista syistä pois. Mutta entäpä ensi vuonna? Miten me silloin toimimme?
Miestäni pyydettiin pyhäinpäivän messuun avustajaksi. Mietimme otammeko tilaisuuteen osaa koko perheen voimin. Kyllähän poikammekin tarvitsee uskovien yhteyttä ja hänenkin hengellinen kasvunsa tarvitsee seurakunnan tukea. Mutta messu tuskin on hengeltään kovin hilpeä ja sitten siellä vielä luetaan niitä nimiäkin, joista tosin yksi liittyy kaukaisesti meidänkin perheeseen. Totesimme, että ehkä tämä ei ole kuitenkaan pojallemme suunnattu messu ja taidamme muut jäädä siitä pois. Mieheni saa siis mennä yksin!
Samaan teemaanhan liittyvät lapset ja hautajaiset. Tiedän monien perheiden miettivän voiko lapsia ottaa hautajaisiin mukaan. Omasta mielestäni hautajaiset, sureminen ja sen opettelu on myös lasten asia. Uskon, että lapselle on tärkeää päästä osallistumaan samoihin hautajaisiin, joihin vanhemmatkin osallistuvat. Yhden kerran jätin poikani hautajaisista osattomaksi ja hyvin itsekkäästä syystä. Hän oli silloin noin kuukauden ikäinen ja hautajaiset olivat minulle rakaan pyhäkouluopettajani, hengellisen äitini ja ystäväni Aune-tädin hautajaiset. Halusin surra Aunea, enkä ihmetellä vastasyntynyttä lastani. Jos poikani olisi ollut isompi, niin silloin olisin ottanut hänet mukaan, että hänkin olisi saanut kokea sitä surua, jota minäkin elin. Ja monissa hautajaisissa hän on sen jälkeen ollutkin ja tulee varmasti vielä olemaankin.
Kuolema on luonnollinen, elämää seuraava tapahtuma. Se on yksi osa elämää, ei päätepiste vaan muutosvaihe. Kaikessa mystisyydessään ja ehkä pelottavuudessaankin se liittyy meihin kaikkiin lähtemättömästi. Kuolemaan ei kuuluu kalisevat luurangot, vertaimevät vampyyrin, lentelevät lepakot ja aaveet. Ne ovat satua ja ihmisen mielikuvitusta. Kuoleman jälkeen, kuiten nyt eläessämmekin meidät kohtaa kuoleman voittanyt Jeesus Kristus. Hän on turvakalliomme ja pelastajamme. Häntä meidän ei tarvitse pelätä tai juosta kiljuen pakoon. Hän ei myöskään kysy meiltä: "Karkki tai kepponen?", vaan hän katsoo meitä rakastavasti ja sanoo: "Tule, älä pelkää. Kaikki on valmiina."
Minä tulen!
Facebookiin oli jälleen tullut yksi niistä ryhmistä, jossa julistetaan Pyhäinpäivän viettoa Halloweenin sijaan. Henkisesti päätin liittyä tapahtumaan. Tapahtuman kutsu sivulla sanotaan: "Emme ota kantaa muiden tapaan viettää Pyhäinpäivää. Me muistelemme pois nukkuneita rakkaitamme ja ehkä käymme haudalla viemässä kynttilän." Näinhän meillä Suomessa kristikansa on jo vuosia toiminut. 
Seuraavaksi sitten kotikadullemme alkoi ilmestyä koululla pidettävästä Halloween-juhlasta ilmoituksia. Ilmoituksissa luvataan parhaalle pukeutujalle palkinto. Näitä piti sitten pojallemme lukea ja hän olisi kovasti juhliin halunnut, etenkin kun siellä olivat monet kaveritkin. Miten pitkään voi olla krisittynä perheenä irallaan tästä? Itselleni ei tuota vaikeuksia sanoa pojalle, että meidän perhe ei kristittynä tähän ota osaa, emmekä me suomalaisina koe tarvetta juhlistaa koko juhlaa, kun se ei sellaisenaan meidän juhlaperinteeseen kuulu (vielä). Ongelmaksi sen sijaan koen sen, että poikani jolle on vähän vaikeaa toimia oikein näissä sosiaalisissa tilanteissa, tarvitsisi kovasti tukea ja harjoitusta. Tämän kaltainen juhlahan olisi loistavaa treenausta sosiaalisissa suhteissa ja tilanteissa. Tänä vuonna päivä oli kuitenkin perheellemme mahdollisimman huono, joten jäimme siitä aikataulullisista syistä pois. Mutta entäpä ensi vuonna? Miten me silloin toimimme?
Miestäni pyydettiin pyhäinpäivän messuun avustajaksi. Mietimme otammeko tilaisuuteen osaa koko perheen voimin. Kyllähän poikammekin tarvitsee uskovien yhteyttä ja hänenkin hengellinen kasvunsa tarvitsee seurakunnan tukea. Mutta messu tuskin on hengeltään kovin hilpeä ja sitten siellä vielä luetaan niitä nimiäkin, joista tosin yksi liittyy kaukaisesti meidänkin perheeseen. Totesimme, että ehkä tämä ei ole kuitenkaan pojallemme suunnattu messu ja taidamme muut jäädä siitä pois. Mieheni saa siis mennä yksin!
Samaan teemaanhan liittyvät lapset ja hautajaiset. Tiedän monien perheiden miettivän voiko lapsia ottaa hautajaisiin mukaan. Omasta mielestäni hautajaiset, sureminen ja sen opettelu on myös lasten asia. Uskon, että lapselle on tärkeää päästä osallistumaan samoihin hautajaisiin, joihin vanhemmatkin osallistuvat. Yhden kerran jätin poikani hautajaisista osattomaksi ja hyvin itsekkäästä syystä. Hän oli silloin noin kuukauden ikäinen ja hautajaiset olivat minulle rakaan pyhäkouluopettajani, hengellisen äitini ja ystäväni Aune-tädin hautajaiset. Halusin surra Aunea, enkä ihmetellä vastasyntynyttä lastani. Jos poikani olisi ollut isompi, niin silloin olisin ottanut hänet mukaan, että hänkin olisi saanut kokea sitä surua, jota minäkin elin. Ja monissa hautajaisissa hän on sen jälkeen ollutkin ja tulee varmasti vielä olemaankin.
Kuolema on luonnollinen, elämää seuraava tapahtuma. Se on yksi osa elämää, ei päätepiste vaan muutosvaihe. Kaikessa mystisyydessään ja ehkä pelottavuudessaankin se liittyy meihin kaikkiin lähtemättömästi. Kuolemaan ei kuuluu kalisevat luurangot, vertaimevät vampyyrin, lentelevät lepakot ja aaveet. Ne ovat satua ja ihmisen mielikuvitusta. Kuoleman jälkeen, kuiten nyt eläessämmekin meidät kohtaa kuoleman voittanyt Jeesus Kristus. Hän on turvakalliomme ja pelastajamme. Häntä meidän ei tarvitse pelätä tai juosta kiljuen pakoon. Hän ei myöskään kysy meiltä: "Karkki tai kepponen?", vaan hän katsoo meitä rakastavasti ja sanoo: "Tule, älä pelkää. Kaikki on valmiina."
Minä tulen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)