Hullu Halloween

Suomeen on rantautunut maailmalta juhla, jota Halloweeniksi kutsutaan. Halloween näyttää tulevan yhtä suositummaksi, ellei jopa suositummaksikin juhlaksi kuin Ystävänpäivä. Vai onko vain niin, että Halloweenin uutuus viehättää. Etenkin kouluissa ja päiväkodeissa saatetaan viettää juhlia, joissa lapset ja jopa aikuiset pukeutuvat erilaisiin taruhahmoihin, kuten kummitukset, vampyyrit, zombit, noidat jne. Onneksi oma poikani on päiväkodissa, jossa arvostetaan suomalaisia perinteitä ja kristillistä kulttuuria. Hänen ei ole vielä tarvinnut kärsiä kaiken maailman juhlista, muuten kuin että yksi päiväkotikaveri oli tuonut leikkiviikatteen päiväkotiin lelupäivänä.

Asiassa on monta puolta. Ymmärrän tämän kaltaisen juhlan viettämisen siellä, missä on asianomaisen kulttuurin edustajia läsnä. Esimerkiksi englanninkielisessä päiväkodissa ja koulussa voi olla perusteltua kyseisen juhlan viettäminen. Onhan ihan mukavaa, mielenkiintoista ja kansainvälisyyskasvatuksen mukaista, kertoa siitä, että eri ihmisillä eri maissa on erilaisia tapoja viettää erilaisia juhlia. En pidä siitä, että me suomalaiset väheksymme omaa kulttuuriamme ja annamme unohtua meidän omien perinteidemme. Miksi emme voisi viettää Kekrijuhlaa? Kuka meistä tietää mitä liittyy kekriin? En minä ainakaan, mutta eikö se olisi edes suomalaista kulttuuria? Ajattelen, että meillä ei ole valmiuksia käsitellä tuota kultturillemme vierasta juhlaa, Halloweenia, lasten kanssa, ainakaan vielä.

Toisaalta taas en myöskään pidä tuosta pelottelusta. Miksi täytyy pienten lasten pukeutua niin pelottavalla tavalla, että toiset lapset pelkäävät kavereitaan. Olin joitakin vuosia sitten töissä erityspäiväkodissa lastentarhanopettajana juuri Halloweenin aikaan. Ryhmäni lapsilla oli monenlaisia ongelmia. Toisilla oli vaikeuksia kielen ymmärtämisen ja kuulemisen kanssa, osalla ongelmat liittyivät kehitysviivästymiin, perinnöllisiin tekijöihin. Osalla on perheen tilanteeseen liittyvää perusturvallisuuden horjumista tai vakavia puutteita hyvän minäkuvan muodostamisessa. Tästä huolimatta päiväkodissa haluttiin järjestää pelottavat juhlat lapsille. Yritin suojella oman ryhmäni lapsia kyseiseltä pelottelulta, mutta sijaisena tilanne oli hyvin vaikea, ja suostuin paineiden alla. Ryhmä oli pieni, vain 12 erityistä tukea tarvitsevaa lasta. Kaksi lasta istui sylissäni ja molemmilla puolillani oli lapset tiukasti kiinni minussa. Ei tuntunut hyvältä. Vaikeinta oli juhlan jälkeen sen käsittely lasten kanssa. Toki juttelimme peloista ja siitä, miltä juhla oli lapsista tuntunut. Itsestäni tuntui melko tyhjältä se, etten voinut tarjota lapsille mielestäni turvaa ja lohdutusta tuovaa vaihtoehtoa, kuten omalle lapselleni yhtenä iltana. En voinut puhua Rakastavasta Taivaan Isästä, joka pitää meistä huolen. Jouduin vaikenemaan suojelusenkeleistä, jotka pitävät meistä huolta, etenkin lasten enkeleistä. Itse jäin ahdistuneeksi ja tyhjäksi. Onneksi meillä on kuitenkin suora yhteys Jumalaan ja saamme tuoda kaikki asiamme Hänelle. Muistan, kuinka useana päivänä rukoilin lasten puolesta.

Rukoilen edelleenkin:
Jumala varjele lapsiamme kaikelta pahalta,
anna voimia ja lohdutusta niille lapsille jotka kärsivät.
Huolehdi niistä, jotka ovat kaikkein heikoimpia.
Anna jokaisen lapsen elämään joku turvallinen aikuinen.
Sellainen johon lapsi voi luottaa
ja saa kokea olevansa rakastettu ja tärkeä.
Hoida niitä haavoja, joita me aikuiset saamme aikaiseksi.
Anna meille armosi niin,
että emme vahingoittaisi enää niitä jotka luottavat meihin.
Varjele joulunaika ja sen odotus.
Varjele myös meitä aikuisia liialta kiireeltä etenkin tähän aikaa vuodesta.
Varjele myös välinpitämättömyvyydeltä,
että emme saisi enempää vahinkoa aikaiseksi.
Siunaa tämä Adventtimme!Aamen.

Enkeli vai kummitus

"Äiti mua pelottaa" Kuuluu kuiskaus lastenhuoneen ovelta. Viisivuotias poikani on tullut oven rakoon yöpuvussaan. "No mikä pelottaa?" kysyn, ehkä vähän epäillen sitä, että onko kyseessä todellinen pelko, vai vain keino viivytellä nukkumaan menoa. "Mun sängyn alla on kummitus", poika toteaa. "Näytähän." Totean, ja marssimme peräkanaa lastenhuoneeseen. "Sängynalla näky silmät, ihan varmasti on." Lapseni vakuuttaa minulle. "Tiedäthän, ettei kummituksia ole olemassa? Ei siellä sängyn alla... Hei! Jos se onkin enkeli, jonka silmät näit." Olin jo aikeissa alkaa opettaa lastani siihen, ettei kummituksia tai muitakaan yliluonnollisia juttuja ole, kun keksin tuon enkelitarinan. "Joo!" sanoi lapseni silmät kirkastuneena "Siellä kurkistelee mun oma suojelusenkeli. Varmaan Taivaan Isä on käskenyt sen tulla suojeleen mua, ettei kummitukset yöllä pelottele." Päättelee viisaasti poikani. Sen jälkeen meillä ei ole puhuttu kummituksista, eikä toistaiseksi yövaloa ole tarvinnut jättää päälle.

Vuosia olen haaveillut Jaakobin portaista. Raamatussa kerrotaan Jaakobista, joka näkee yöllä unta, jossa enkelit kulkevat portaita edestakaisin. Itse ryhdyin nimitämään Jaakobin portaiksi joulukorttitelinettä, jota olen tehnyt usean vuoden. Korttiteline rakentuisi puisista oksista tai rimoista, jotka ovat kiinnitetty toisiinsa porrasmaisesti. Oksien päistä roikkuu enkeleitä, aivan kuin he olisivat kulkemassa niitä. Ripoihin kiinnitetään pyykkipoikia tai verhonipsuja, joihin voi kiinnittää joulukortteja. Ensimmäisenä vuonna, noin viisi vuotta sitten, ostin puisia kukkakeppejä portaiksi. Ongelmaksi koitui se, että kukkakepit olivat toisesta päästä terävät. Halusin, että molemmat päät ovat tasaiset. En kuitenkaan osaa käyttää sahaa, joten työ jäi moneksi vuodeksi. Viime vuonna kaivoin kukkakepit esille ja pyörittelin niitä käsissäni. Pohdin, että voisiko olla muuta ratkaisua, kun sahaaminen. Ylivoimaisena haasteena, laitoin kepit kaapin perälle "hautumaan". Tänä vuonna kaivoin kepit uudelleen esille ja kysyin mieheltäni konsultaatioapua sahaamiseen. Lopulta huomasin sahaavani teräviä kärkiä kepeistä pois. Nyt kepit on sahattu ja maalattu kultamaalilla. Nyt mietin, mikä olisi paras tapa kiinnittää kortit keppeihin. Suurin huoleni on kuitenkin se, että haluaisin enkeleistä yksinkertaisen näköiset. Mutta ellen laita niille siipiä, ne muistuttavat liikaa kummitusta. Miten saisin enkeleistä enkelin näköisiä?