Oikeanlainen joulutunnelma - onko sellaista?

Eilen mietin joulua Israelissa, jäikö todellakin joulutunnelma syntymättä???

Ainakin sellainen joulutunnelma, johon olin tottunut. Tai ehkä oikeastaan sellainen joulutunnelma, joka on minulla mielikuvissa siitä, millainen joulun pitää olla. En tiedä olenko sellaista koskaan saavuttanut. Jotenkin kun ajattelen joulutunnelmaa, tulee mieleen Fanny ja Alexander - elokuvan kaltainen joulu. Koko suku kokoontuu yhteen ja kaikilla tuntuu olevan mukavaa. Ehkä tämä mielikuva tulee siitä, että varhaislapsuuden joulut vietimme aina kummitätini ja -setäni luona. Siellä oli mummu, pappa ja serkkuja. Joulupukki kävi joka joulu ja lunta oli aina paljon. Ehkä siinä on jotain samankaltaista, mitä tuossa elokuvassa kuvataan.

Aikuisena taas yksi parhaiten mieleeni jäävä joulu, tuon Beetlehemin joulun lisäksi on se joulu, jonka vietin ihan kokonaan yksin. Rahaa ei juuri ollut, olin hyvin köyhä! Katselin TV:stä kaikki jouluelokuvat, kävin joulukirkossa, söin "äitien" tekemiä laatikoita ja nautin olostani. Jos minun pitäisi nimeta yksi elämäni parhaista jouluista, mainitsisin tuon joulun. Jotain siinä joulussa oli odotettua ja pyhää. Tuona jouluna sain levätä, rukoilla ja katsella Kristusta (ja tietysti iki-ihania jouluelokuvia). Uskon, että tuo joulu oli paljon lähempänä oikeaa joulutunnelmaa, kuin se häärääminen ja kaupasta toiseen juokseminen, jota nykyisin harrastan.

Vaikka kuinka muistuttaisin itseäni tuosta joulusta, en saa siitä enää kiinni. Miksi en enää tavoita elämäni parhaan joulun tunnelmaa. Kun yritän sitä tavoitella, kiirehtii sen yhtä kovaa kauemmas. Entäpä jos lopettaisin kaiken valmistelun ja antaisin vain joulun tulla? Tulisiko se silti vai jäisikö jotain saavuttamatta? Jäisikö joulu tulematta?

Pakkopiparia ja joulutunnelmaa

Kuukausi sitten hankin ensimmäisen joululahjan. Kun kerroin tästä, niin ystäväni ihmetteli, että silloinko vasta. Hän oli kuulemma jo kesällä hankkinut kaikki joululahjat! Siinä sitten riitti ihmettelemistä. Miten ihmeessä joku ihminen voi olla niin omituinen, että kesäkuumalla osaa ajatella joululahjoja. Oikeastaan tilanne ei ole sen kummempi, kuin Pyhäkoululehden toimituskunnan kokouksessa, johon minäkin olen saanut kunnian kuulua. Myös siellä mietitään joulua keskellä kuuminta ja lämpimintä kesäpäivää. Tuntuu ihan kummalta. Joulutunnelmaan pääsemiseen pitää juoda glögiä ja pipareita. Jouluevankeliumin ja joululaulujen laulaminen kuuluu ehdottomasti joulun odotukseen.

Yrittäessäni saada itseni oikeanlaiseen jouluolotilaan, pakkopipareita popsiessani, tulee mieleen joulu jonka sain viettää Betlehemissä. Myös silloin oli 30 plusastetta ulkona, lumesta saati jäästä ei ollut puhettakaan. Mistään ei saanut lanttulaatikkoa, eikä rosollia. Joulukinkku olisi ollut kauhistus paikallisille ihmisille. (Juutalaiset ja muslimit eivät syö koskaan missään olosuhteissa sikaa. Se on heille saastaista.)

Betlehemin kaduilla seisoimme väkipaljouden keskellä ja katselimme partiolaisten paraateja. Monenkirjavia partiolaisia marssi peräjälkeen ylpeänä eteenpäin. Säkkipillit soittivat lähes tauotta meille suomalaisillekin tuttua joululaulua. Mielessäni lauloin laulua osaamillani sanoilla:

” Lunta tulvillaan on raikas talvisää…,

…Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan…,

…Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee.
Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.”

Tuntui melkoisen oudolta. Paraatin lopuksi paikalle ajoi auto, jonka tummennetuista ikkunoista ei sisään nähnyt. Paikalliselta ystävältäni kuulin, että nyt Betlehemiin saapui silloisen muslimijohtajan vaimo numero jotain, joka oli kristitty. Sitten paraati oli ohi. Sen jälkeen ihmiset seisoivat tungoksessa ja odottivat. Kaikki odottivat, että syntymäkirkon lähellä olevalle parvekkeelle nousee kardinaali Joku sanomaan jotain joulusta. Paavi oli tuolloin huonossa kunnossa, eikä päässyt itse paikalle toivottamaan: ”hjuvaa jolua!”

Joulumetelin, äänekkään musiikin ja ihmismassojen keskeltä oli mukava päästä kotiin. Haaveilin suihkusta, joulurauhasta, lumihiutaleista, imellytetystä perunalaatikoista. Suihkun lämminvesivaraaja poltti asunnostani sulakkeen, joten hiukset shampoossa pesin itseni kylmällä vedellä. Illan tullen, kun joulukuun auringon lämpö ei lämmittänyt enää yhtä voimakkaasti. Kiviseen talooni alkoi hiipiä kylmyys ja kolkkous. Vedin villasukat jalkaan, lämmitin vettä pikakahviin ja söin juustokakkua. Niin israelilaista! Joulutunnelma jäi saapumatta, mutta joulu tuli ja meni. Ja tuon joulun muistan aina!

Messiasodotusta

Eilisten firman pikkujoulujen jälkeen tänään kokoonnuimme Lähdetuvalle rakentamaan alttaria. Tämä adventinajan alttari täydentyy viikottain. Ensin lähdetään Messiasprofetioista liikenteeseen. Karu ja yksinäinen profeetta odottaa Vapahtajaansa, tulevaisuuden toivoa. Messias on se joka on tuleva. Mitä ja milloin tapahtuu, emme tiedä tarkkaan. Tiedämme kuitenkin, että tapahtumien keskipisteessä on tuo Beetlehemin kaupunki, sieltä on tuleva meille pelastus.

"Mutta sinä, Beetlehem Efrata,
joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa,
sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa,
jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista."
Miika 5:1.

Jumala on luvannut meille syntisille ja taakoitetuille ihmisille pelastuksen ja vapautuksen. Jumala halusi antaa ihmisille toivoa ja siksi kertoi osan suunnitelmastaan profeetoille. Ihmiset osasivat odottaa, mutta he eivät tarkkaan tienneet mitä odottavat ja milloin. Ainoastaan paikka oli selvä.

Samoin meillä on nytkin. Me tiedämme Jumalasta ja Hänen lupauksistaan jotain. Osa on kuitenkin vielä salaisuutta. Tuo salaisuus avautuu meille päivittäin yhä lisää. Mutta todellinen salaisuus paljastuu vasta kun Jumala sen meille paljastaa. Emme tiedä mitä, missä tai milloin. Mutta sen me tiedämme: Jumala on uskollinen. Hän ei hylkää ketään, joka luottaa ja uskoo häneen.

Nurkkaan ajettu Kristus!

Viime sunnuntaista lähtien pohdin seurakunnan suoraselkäisyyttä ja sitä, miten meidän pitäisi olla rohkeasti kristittyjä maailman keskellä. Nyt sitten jäin itse kiinni ja totean, että mikä minä olen sanomaan mitään mistään...

Olin onnellinen, kun yhteen seurakunnan tilaisuuteen tuli muslimimummu. Oli aivan ihanaa, että hän uskaltautui tulla mukaan ja näytti viihtyvänkin. Ajattelin, että tulevaisuudessa tämäkin on varmasti kasvava ryhmä vanhusten toiminnassa. Siis maahanmuuttajavanhukset, jotka ovat yksin kotonaan. Heillä ei ole luontaisia yhteyksiä toisiin, eikä välttämättä ole edes ystäviä. He kaipaavat yhteyttä muihin ihmisiin. Diakoniatyön tehtävä on auttaa niitä, jotka ovat kaikkein heikoimmalla ja joita eivät muut auta. Diakoniatyössä (niin kuin ei kai seurakunnan työssä muutenkaan) kysytä jäsenkirjaa tai kastetodistusta. Diakoniatyössä evankeliumia julistetaan teoilla, ei aina sanoilla. Olin siis aivan innoissani tuosta mummusta.

Puolenpäivän aikaan hän tuli rukousmattonsa kanssa kysymään, että missä voisi rukoilla. Yllättävässä tilanteessa lähdin etsimään sopivaa tilaa. Rukouskappelin ovi oli kutsuvasti auki, niinpä ohjasin hänet sinne. Sen enempää ajattelematta! Huoneessa on alttari ja alttarilla krusifiksi. Mummu pyyteli anteeksi ja nosti alttarilla olleen ristiinnaulitun Jeesuksen syrjään, lepoasentoon tuolille. Lähdin huoneesta.

Laitettuani oven kiinni tajusin mitä oli tapahtunut. Annoin muslimin syrjäyttää Jeesuksen. Tunnontuska oli niin kova, että oli pakko tunnustaa kirkkoherra myöten mitä olin tehnyt. Kävin myös sisäisen keskustelun sisälläni olevan Jeesuksen kanssa. Mietin mitä Jeesus tuumasi syrjäytyksestä. Totesin, että se mitä me ihmiset teemme, ei riistä Jeesuksen kuninkuutta. Vaikka peittäisimme kaikki Kristus kuvamme kirkoissa, ei se tee Jeesusta vähemmän Jumalaksi. Jeesus on absoluuttisesti Jumala, minusta ja teoistani huolimatta. Se mitä minulla on sydämessäni ja miten todeksi elän elämääni Kristuksessa on tärkeää, ei niinkään se mitä näkyy tai kuuluu. Me ihmiset tarvitsemme näitä kuvia ja meille ne ovat tärkeitä. Symboolisesti tuntuu väärältä syrjäyttää Jeesus rukoushuoneesta.

Mietin myös sitä, että mitä muslimi ajattelee siitä, että annan hänen siirtää Jeesuksen syrjään. Sitä en voi tietää. Arvostaako hän minua vai kokeeko, että en ole tosissani oman uskoni kanssa. Ja olenhan vielä seurakunnan työntekijä. Toisaalta tämä ei ehkä ollut mitenkään iso ongelma itselleni. Olenhan vain ihminen ja minulla on minua huomattavasti suurempi Jumala. Minä teen virheitä, mokia, vääryyksiä jne. En voi mitenkään niiltä välttyä. Jumala tietää ja Hän on Kaikkivaltias. Jumalani on niin suuri, että hän voi kääntää minun tappioni tai virheeni Hänen Voitokseen. Olisi aika rajallista ajatella, että kun minä mokaan, niin voi voi, nyt Jumala kärsi tappion tai että Hänen Kuninkuutensa kärsii. Minun Jumalani on Voittaja, minusta huolimatta!

Kolmas asia, mikä ehkä sitten taitaa olla se kaikkein suurin kysymys, mitä kanssakristityt ajattelevat tästä kaikesta. Heidän tähtensä olisin halunnut osata toimia yllättävässä tilanteessa "oikein". On ikävää, jos joku uskonsisar tai -veli kokee oman uskonsa loukatuksi siitä, että olen toiminnallani ajanut Jeesuksen nurkkaan. Se ei ole ollut missään tapauksessa tarkoitukseni ja siitä olen pahoillani. Anteeksi?

Viime sunnuntain, Tuomiopäivän teksti oli armoton. Jeesus sanoi, että sen minkä te olette tehneet näille vähäimimmille, sen te olette tehneet minulle. Minkä te olette jättäneet tekemättä toisille, sen te olette jättäneet tekemättä myös minulle. Viimeisellä tuomiolla olemme kahdestaan Herramme kanssa. Silloin Totuus Paljastuu ja joudumme vastaamaan tekemisistämme tai tekemättä jättämisistämme. Onneksi Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että hän antoi meille ainoan poikansa, ettei yksikään joka Häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan hän saa iankaikkisen elämän!

Sain siis anteeksi ja pohjimmiltaan koin tehneeni diakonisen teon ja totisesti palvelleeni tuota muslimimummua. Toivottavasti tapaamme vielä!

Joulupukki saapui kaupunkiin

Viime sunnuntaina kävimme perheeni kanssa katsomassa Keskustorilla, kuinka Joulupukki saapui Tampereelle. Kaupungilla liikkui paljon väkeä ja monet kaupat olivat järjestäneet jos jonkinmoista tapahtumaa. Kaupallinen joulu on siis virallisesti avattu.

Tampereen seurakunnatkin olivat jotenkin mukana tapahtumassa, meidän perhe ei heitä löytänyt. Ehkäpä he olivat Vanhassa Kirkossa piilossa? Minun oli määrä pitää ensimmäinen osa Adventtipyhäkoulusta tuolloin. Yllätys yllätys! Pyhäkouluun ei tullut ketään. Ei tietenkään, kun Jouluparaati alkoi klo 14 Sorin aukiolta ja saapui Keskustorille vähän ennen klo 15, jolloin pyhäkoulun oli määrä alkaa.

Mietin paraatia katsellessani, että olisiko seurakuntakin voinut olla näkyvämmin esillä paraatissa. Näkyvästi siellä oli vain Sokos, Stockmann ja muutama muu kauppa. Siis Pukin ja Valon neidon lisäksi. Olisiko paraatissa voinut olla vaikka Maria ja Joosef Beetlehemin matkalla kertomassa alkuperäisestä joulusta. Kirkossa tai jopa Keskustorin lavalla olisi voinut olla jotain seurakunnan ohjelmaa. Vai onko niin, että seurakunnan ei ole syytä sotkeutua maalliseen, oikeaan kaupalliseen jouluun. Eikö Joulupukki ja Jeesus mahdu samaan kulkueeseen?

Muutama vuosi sitten muistan lukeneeni Pyhäkoululehdestä Joulupukin haastattelua. Siinä Pukki kivasti kertoi omasta syntymästään Pyhän Nikolauksena sekä lahjojen antamisen perinteestä. Minusta oli aika mukava ajatus, että Joulupukkikin tunnusti Jeesuksen, eikä pyrkinyt riitelemään tai väittelemään kristillisen joulun sanoman kanssa.

Olin harmissani siitä, että tuntuu siltä kuin seurakunta monesti säätäisi omiaan jossakin ja järjestelee omia pikkujuttujaan. Jotenkin tuntuu siltä, kuin seurakunta olisi luovuttanut koko joulun Joulupukille. Vaikka me voisimme suoraselkäisesti puolustaa sitä oikeaa joulua ja ainoaa joulun sanomaa. Sitä, että ilman Jeesusta ei olisi Joulupukkia tai Pyhää Nikolausta. Ilman Jeesusta ei olisi joulun iloa ja valoa. Ilman Jeesusta meillä ei olisi mitään - ei yhtään mitään!

Meidät on kutsuttu valoksi maailmalle. Saarnaamaan pelastusta niille, jotka eivät Jeesusta tunne. Ei Jeesus kehoittanut meitä puuhastelemaan keskenämme kivoja ja toivomaan ettei kukaan meitä löydä. Me olemme kristittyjä ja meillä on Mahtava Sanoma! Miksi emme toimisi sen mukaan! Meidät on kutsuttu olemaan valona pimeydessä, loistamaan siellä missä valoa eniten tarvitaan.

Joulun sanoma tulee parhaiten esiin siinä, että Joulupukki tuo lahjoja vain kilteille lapsille, mutta Jeesus antaa niitä meille tuhmille, jotka emme niitä todellakaan ansaitse.

Hullu Halloween

Suomeen on rantautunut maailmalta juhla, jota Halloweeniksi kutsutaan. Halloween näyttää tulevan yhtä suositummaksi, ellei jopa suositummaksikin juhlaksi kuin Ystävänpäivä. Vai onko vain niin, että Halloweenin uutuus viehättää. Etenkin kouluissa ja päiväkodeissa saatetaan viettää juhlia, joissa lapset ja jopa aikuiset pukeutuvat erilaisiin taruhahmoihin, kuten kummitukset, vampyyrit, zombit, noidat jne. Onneksi oma poikani on päiväkodissa, jossa arvostetaan suomalaisia perinteitä ja kristillistä kulttuuria. Hänen ei ole vielä tarvinnut kärsiä kaiken maailman juhlista, muuten kuin että yksi päiväkotikaveri oli tuonut leikkiviikatteen päiväkotiin lelupäivänä.

Asiassa on monta puolta. Ymmärrän tämän kaltaisen juhlan viettämisen siellä, missä on asianomaisen kulttuurin edustajia läsnä. Esimerkiksi englanninkielisessä päiväkodissa ja koulussa voi olla perusteltua kyseisen juhlan viettäminen. Onhan ihan mukavaa, mielenkiintoista ja kansainvälisyyskasvatuksen mukaista, kertoa siitä, että eri ihmisillä eri maissa on erilaisia tapoja viettää erilaisia juhlia. En pidä siitä, että me suomalaiset väheksymme omaa kulttuuriamme ja annamme unohtua meidän omien perinteidemme. Miksi emme voisi viettää Kekrijuhlaa? Kuka meistä tietää mitä liittyy kekriin? En minä ainakaan, mutta eikö se olisi edes suomalaista kulttuuria? Ajattelen, että meillä ei ole valmiuksia käsitellä tuota kultturillemme vierasta juhlaa, Halloweenia, lasten kanssa, ainakaan vielä.

Toisaalta taas en myöskään pidä tuosta pelottelusta. Miksi täytyy pienten lasten pukeutua niin pelottavalla tavalla, että toiset lapset pelkäävät kavereitaan. Olin joitakin vuosia sitten töissä erityspäiväkodissa lastentarhanopettajana juuri Halloweenin aikaan. Ryhmäni lapsilla oli monenlaisia ongelmia. Toisilla oli vaikeuksia kielen ymmärtämisen ja kuulemisen kanssa, osalla ongelmat liittyivät kehitysviivästymiin, perinnöllisiin tekijöihin. Osalla on perheen tilanteeseen liittyvää perusturvallisuuden horjumista tai vakavia puutteita hyvän minäkuvan muodostamisessa. Tästä huolimatta päiväkodissa haluttiin järjestää pelottavat juhlat lapsille. Yritin suojella oman ryhmäni lapsia kyseiseltä pelottelulta, mutta sijaisena tilanne oli hyvin vaikea, ja suostuin paineiden alla. Ryhmä oli pieni, vain 12 erityistä tukea tarvitsevaa lasta. Kaksi lasta istui sylissäni ja molemmilla puolillani oli lapset tiukasti kiinni minussa. Ei tuntunut hyvältä. Vaikeinta oli juhlan jälkeen sen käsittely lasten kanssa. Toki juttelimme peloista ja siitä, miltä juhla oli lapsista tuntunut. Itsestäni tuntui melko tyhjältä se, etten voinut tarjota lapsille mielestäni turvaa ja lohdutusta tuovaa vaihtoehtoa, kuten omalle lapselleni yhtenä iltana. En voinut puhua Rakastavasta Taivaan Isästä, joka pitää meistä huolen. Jouduin vaikenemaan suojelusenkeleistä, jotka pitävät meistä huolta, etenkin lasten enkeleistä. Itse jäin ahdistuneeksi ja tyhjäksi. Onneksi meillä on kuitenkin suora yhteys Jumalaan ja saamme tuoda kaikki asiamme Hänelle. Muistan, kuinka useana päivänä rukoilin lasten puolesta.

Rukoilen edelleenkin:
Jumala varjele lapsiamme kaikelta pahalta,
anna voimia ja lohdutusta niille lapsille jotka kärsivät.
Huolehdi niistä, jotka ovat kaikkein heikoimpia.
Anna jokaisen lapsen elämään joku turvallinen aikuinen.
Sellainen johon lapsi voi luottaa
ja saa kokea olevansa rakastettu ja tärkeä.
Hoida niitä haavoja, joita me aikuiset saamme aikaiseksi.
Anna meille armosi niin,
että emme vahingoittaisi enää niitä jotka luottavat meihin.
Varjele joulunaika ja sen odotus.
Varjele myös meitä aikuisia liialta kiireeltä etenkin tähän aikaa vuodesta.
Varjele myös välinpitämättömyvyydeltä,
että emme saisi enempää vahinkoa aikaiseksi.
Siunaa tämä Adventtimme!Aamen.

Enkeli vai kummitus

"Äiti mua pelottaa" Kuuluu kuiskaus lastenhuoneen ovelta. Viisivuotias poikani on tullut oven rakoon yöpuvussaan. "No mikä pelottaa?" kysyn, ehkä vähän epäillen sitä, että onko kyseessä todellinen pelko, vai vain keino viivytellä nukkumaan menoa. "Mun sängyn alla on kummitus", poika toteaa. "Näytähän." Totean, ja marssimme peräkanaa lastenhuoneeseen. "Sängynalla näky silmät, ihan varmasti on." Lapseni vakuuttaa minulle. "Tiedäthän, ettei kummituksia ole olemassa? Ei siellä sängyn alla... Hei! Jos se onkin enkeli, jonka silmät näit." Olin jo aikeissa alkaa opettaa lastani siihen, ettei kummituksia tai muitakaan yliluonnollisia juttuja ole, kun keksin tuon enkelitarinan. "Joo!" sanoi lapseni silmät kirkastuneena "Siellä kurkistelee mun oma suojelusenkeli. Varmaan Taivaan Isä on käskenyt sen tulla suojeleen mua, ettei kummitukset yöllä pelottele." Päättelee viisaasti poikani. Sen jälkeen meillä ei ole puhuttu kummituksista, eikä toistaiseksi yövaloa ole tarvinnut jättää päälle.

Vuosia olen haaveillut Jaakobin portaista. Raamatussa kerrotaan Jaakobista, joka näkee yöllä unta, jossa enkelit kulkevat portaita edestakaisin. Itse ryhdyin nimitämään Jaakobin portaiksi joulukorttitelinettä, jota olen tehnyt usean vuoden. Korttiteline rakentuisi puisista oksista tai rimoista, jotka ovat kiinnitetty toisiinsa porrasmaisesti. Oksien päistä roikkuu enkeleitä, aivan kuin he olisivat kulkemassa niitä. Ripoihin kiinnitetään pyykkipoikia tai verhonipsuja, joihin voi kiinnittää joulukortteja. Ensimmäisenä vuonna, noin viisi vuotta sitten, ostin puisia kukkakeppejä portaiksi. Ongelmaksi koitui se, että kukkakepit olivat toisesta päästä terävät. Halusin, että molemmat päät ovat tasaiset. En kuitenkaan osaa käyttää sahaa, joten työ jäi moneksi vuodeksi. Viime vuonna kaivoin kukkakepit esille ja pyörittelin niitä käsissäni. Pohdin, että voisiko olla muuta ratkaisua, kun sahaaminen. Ylivoimaisena haasteena, laitoin kepit kaapin perälle "hautumaan". Tänä vuonna kaivoin kepit uudelleen esille ja kysyin mieheltäni konsultaatioapua sahaamiseen. Lopulta huomasin sahaavani teräviä kärkiä kepeistä pois. Nyt kepit on sahattu ja maalattu kultamaalilla. Nyt mietin, mikä olisi paras tapa kiinnittää kortit keppeihin. Suurin huoleni on kuitenkin se, että haluaisin enkeleistä yksinkertaisen näköiset. Mutta ellen laita niille siipiä, ne muistuttavat liikaa kummitusta. Miten saisin enkeleistä enkelin näköisiä?