Pakkopiparia ja joulutunnelmaa

Kuukausi sitten hankin ensimmäisen joululahjan. Kun kerroin tästä, niin ystäväni ihmetteli, että silloinko vasta. Hän oli kuulemma jo kesällä hankkinut kaikki joululahjat! Siinä sitten riitti ihmettelemistä. Miten ihmeessä joku ihminen voi olla niin omituinen, että kesäkuumalla osaa ajatella joululahjoja. Oikeastaan tilanne ei ole sen kummempi, kuin Pyhäkoululehden toimituskunnan kokouksessa, johon minäkin olen saanut kunnian kuulua. Myös siellä mietitään joulua keskellä kuuminta ja lämpimintä kesäpäivää. Tuntuu ihan kummalta. Joulutunnelmaan pääsemiseen pitää juoda glögiä ja pipareita. Jouluevankeliumin ja joululaulujen laulaminen kuuluu ehdottomasti joulun odotukseen.

Yrittäessäni saada itseni oikeanlaiseen jouluolotilaan, pakkopipareita popsiessani, tulee mieleen joulu jonka sain viettää Betlehemissä. Myös silloin oli 30 plusastetta ulkona, lumesta saati jäästä ei ollut puhettakaan. Mistään ei saanut lanttulaatikkoa, eikä rosollia. Joulukinkku olisi ollut kauhistus paikallisille ihmisille. (Juutalaiset ja muslimit eivät syö koskaan missään olosuhteissa sikaa. Se on heille saastaista.)

Betlehemin kaduilla seisoimme väkipaljouden keskellä ja katselimme partiolaisten paraateja. Monenkirjavia partiolaisia marssi peräjälkeen ylpeänä eteenpäin. Säkkipillit soittivat lähes tauotta meille suomalaisillekin tuttua joululaulua. Mielessäni lauloin laulua osaamillani sanoilla:

” Lunta tulvillaan on raikas talvisää…,

…Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan…,

…Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee.
Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.”

Tuntui melkoisen oudolta. Paraatin lopuksi paikalle ajoi auto, jonka tummennetuista ikkunoista ei sisään nähnyt. Paikalliselta ystävältäni kuulin, että nyt Betlehemiin saapui silloisen muslimijohtajan vaimo numero jotain, joka oli kristitty. Sitten paraati oli ohi. Sen jälkeen ihmiset seisoivat tungoksessa ja odottivat. Kaikki odottivat, että syntymäkirkon lähellä olevalle parvekkeelle nousee kardinaali Joku sanomaan jotain joulusta. Paavi oli tuolloin huonossa kunnossa, eikä päässyt itse paikalle toivottamaan: ”hjuvaa jolua!”

Joulumetelin, äänekkään musiikin ja ihmismassojen keskeltä oli mukava päästä kotiin. Haaveilin suihkusta, joulurauhasta, lumihiutaleista, imellytetystä perunalaatikoista. Suihkun lämminvesivaraaja poltti asunnostani sulakkeen, joten hiukset shampoossa pesin itseni kylmällä vedellä. Illan tullen, kun joulukuun auringon lämpö ei lämmittänyt enää yhtä voimakkaasti. Kiviseen talooni alkoi hiipiä kylmyys ja kolkkous. Vedin villasukat jalkaan, lämmitin vettä pikakahviin ja söin juustokakkua. Niin israelilaista! Joulutunnelma jäi saapumatta, mutta joulu tuli ja meni. Ja tuon joulun muistan aina!