Poikani kasteli postilaatikosta tullutta lelukirjaa: "Äiti, mää tarttisin ton - mulla ei oo vielä tommosta - tommostakaan ei ole... - kirjotettasko Joulupukille?" Hän ehdotti.
"Kirjoitetaan vaan!" Lupasin. Koska poikani ei osaa vielä kirjoittaa, haimme sakset ja paperia. Hän leikkeli lelukirjasta kaikkien niiden lelujen kuvat, jotka hän "tarvitsee". Sitten liimasimme ne paperille. Juttelimme lahjatoiveista ja siitä, että mikä niistä olisi mieluisin. Yritin valmistaa poikaani pettymyksen varalta siihen, että kaikkia toiveita ei voi saada. Yritin kysellä, että mika toiveista olisi kaikkein tärkein, minkä hän valitsisi, jos lahjatoiveista pitäisi valita vain yksi. Päätös oli liian vaikea. Totesimme, että pukki voi sitten itse päättää mitkä lahjat hän tuo.
Illalla nukkumaan mennessä. Poikani tiputti päähäni pommin! "Äiti? Kuka tuo lahjat?"
- "No Joulupukki tietysti" vastasin jo melkein arvaten seuraavan kysymyksen.
- "Kun jos Joulupukkia ei ole olemassa, niin kuka ne lahjat tuo."
Juttelimme asiasta ja kerroin hänelle Joulupukin todellisen olemuksen. Valkoisen parran takaa löytyy ihan tavallinen ihminen, joka vain näyttelee Joulupukkia. Äiti, isä, isovanhemmat, kummit ja muut ystävät ostavat kaupasta lahjoja toisilleen. Luimme sadun Pyhästä Nikolauksesta, joka jakoi lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille. Kerroin myös siitä, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla ja Jeesus on iso lahja meille kaikille.
Tämä keskustelu poikani kanssa on nyt sitten poikinut monenlaisia asioita. Mummi on ollut vihainen, kun lapsilta viedään joulun ilo! Päiväkotikavereiden kanssa on riitaa, kun osa uskoo Joulupukkiin ja osa ei. Käytännön järjestelyistä kotona, meidän on mietittävä, että miten ne lahjat sitten oikeasti meille tulevat. Aikaisemmin kun Joulupukki on tuonut ne portaille ohi ajaessaan. Miten me nyt toimimme?
On haikeaa, huomata että lapsi kasvaa ja tulee isoksi. Aikuiseksikin sitten aikanaan (mutta ei vielä onneksi pitkään aikaan). Toisaalta on helpottavaa, ettei joulun tarvitse enää olla niin Joulupukki keskeinen, vaan meidänkin perheessä voimme keskittyä siihen, mikä joulussa on olennaista.
Lauantaina olimme aivan ihanalla seurakuntaretkellä Lohjalla ja Vivamon Raamattukylässä. Saimme yhdessä muiden vieraiden kanssa kylkea matkaa kohti joulun iloa. Joulunajan tapahtumat Marian raskaudesta Jeesus vauvan syntymään oli upeaa seurattavaa. Teimme matkaa Beetlehemiin ja jännitimme mistä se yöpaikka löytyy, kohtasimme paimenet, tietäjät ja enkelit. Lopulta näimme pienen elävän Jeesus-vauvan nukkumassa rauhallisesti. Ennen kotiinlähtöä saimme laulaa koko näyttelijäjoukon kanssa yhdessä ihania joululauluja. Poikani eli koko ajan mukana ja pohti ja höpötti vaelluksella mieleensä tulleita asioita. Oli aivan ihanaa! Mutta se mikä kotona pohditutti, oli se, että olivatko sotilaat mukana laulamassa joululauluja kappelissa, koska heitä ei näkynyt.
Ajattelin, että jotenkin sopivasti tämäkin matka tuli juuri tähän jouluun. Vaikka Joulupukkia ei olisikaan, niin Raamatun kertomukset ovat ja Jeesus on yhtä todellinen, kuin hän oli maanpäällä ollessaan. Tämä on oikea Joulusanoma ja Joulun Ilo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti